Selänpään rautatieasema

Svenska

Selänpään asema (lyh. Spä) on Suomen rataverkolla Savon radalla Kouvolan Valkealassa, Selänpään kylässä sijaitseva entinen rautatieasema. Sitä käytettiin Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan valmistuotteiden lastauspaikkana vuosina 1890–1964, eli tehtaan sulkemiseen asti. Haminan varuskuntien varusmiehet kulkivat Pahkajärven ampumaleireille Selänpään aseman kautta, josta he kulkivat loppumatkan yleensä hiihtäen. Liikennepaikka avattiin 1. lokakuuta 1889 ja lakkautettiin 9. lokakuuta 2001, jolloin avattiin samanniminen kohtauspaikka vanhasta asemasta noin viisi kilometriä Kouvolan suuntaan. Aseman miehitys poistettiin 1970 ja tavara- ja henkilöliikenne lopetettiin 1990. Sivuraiteet ja vaihteet on purettu, viimeisenä romuttamon vaihde. Alkuperäiseen asema-alueeseen liittyi lukuisia 1800-luvulta olevia asuinrakennuksia ulkorakennuksineen ja kellareineen. Savonradan peruskorjauksen yhteydessä 1990-luvulla jouduttiin alkuperäisiä rakenteita purkamaan. Osa asemamiljöön rakennuksista on suojeltuja. Aluetta ympäröi hoidettu puistoalue.

Wikipedia



Impressum